Tervetuloa uusille verkkosivuillemme. Olemme siirtäneet verkkosivuston ja -kaupan uudelle alustalle, jotta voimme palvella asiakkaitamme entistä paremmin. Järjestelmämuutoksen vuoksi kaikkien Lapland Hotels Clubin jäsenten tulee asettaa uusi salasana ensimmäisellä kirjautumiskerralla. Lisätietoa tällä sivulla. Voit myös antaa palautetta täällä.

Lapland Hotels Pallas hiking summerLapland Hotels Pallas hiking summer

Vastuullisuus

Luontoa, ihmistä ja paikallista yhteisöä vaalien

Pohjoinen on kotimme, jota vaalimme kaikessa tekemisessämme. Toimintamme kokonaisvaltainen vastuullisuus on meille sydämen asia. Kunnioitamme Lapin luonnon haurautta ja paikallisia yhteisöjä. Ympäristön ohella meille on yhtä lailla tärkeää huolehtia ihmisistä – niin omasta henkilökunnastamme kuin asiakkaistammekin. Kehitämme vastuullisuuttamme jatkuvasti ja etsimme aktiivisesti uusia keinoja toimintamme parantamiseksi edelleen.

Pidämme huolta henkilökunnastamme

Meille osaava, sitoutunut, motivoitunut, tavoitetietoinen ja tyytyväinen henkilöstö on avainasemassa. Panostamme hyvään johtoon ja toimintakulttuurin sitouttamiseen. Lakien ja säädöksien noudattaminen sekä työehtosopimusten mukaisen palkan maksaminen ovat henkilöstöhallintamme ehdoton lähtökohta.

Henkilöstön hyvinvointi niin töissä kuin vapaa-ajalla on meille tärkeää. Kartutamme henkilöstömme ammatillista osaamista hyvällä perehdytyksellä ja erilaisin koulutuksin. Panostamme henkilökuntamme kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin muun muassa liikuntaharrastuksia tukemalla.

Pidämme huolta asiakkaistamme

Meille vastuu asiakkaidemme turvallisuudesta on kaiken toimintamme lähtökohta. Meille on tärkeää myös se, että asiakkaamme voivat palveluitamme käyttäessään toimia itse vastuullisesti, tehdä vastuullisia ratkaisuja.

Kehitämme turvallisuutta jatkuvasti ja otamme käyttöön uusia palveluita sen parantamiseksi. Majoituspalveluissamme käytämme PRO24.fi turvallisuuden ohjausjärjestelmää. Huolehdimme pieteetillä vuosittaisista turvallisuuskoulutuksista ja viranomaisten tarkastuksista. Omavalvonnan lisäksi ravintolamme ovat viranomaisen tekemän Oiva-raportoinnin piirissä.

Rinnepalveluissa asiakkaidemme turvallisuudesta vastaa vuosittaiset turvakoulutukset läpikäyvä henkilökuntamme. Kehitämme rinne- ja lumiturvallisuutta jatkuvasti. Rinteissä asiakkaidemme turvallisuutta tukee turvaopasteet ja opastukset.

Tasapainoinen luontosuhde

Kannamme huolta ympäristöstämme ja pyrimme tasapainoiseen luontosuhteeseen suojelemalla pohjoista arktista luontoa. Kehitämme jatkuvasti uusia ympäristöystävällisiä tapoja toimia.

Majoitustoiminnassa seuraamme tarkasti energiankulutusta ja käytössämme on useita toimenpiteitä kulutuksen minimoimiseksi. Osassa hotelleistamme on käytössä muun muassa pellettipohjainen lämmöntuotto ja vältämme mahdollisimman pitkälle kertakäyttöpakkausten hyödyntämistä. Kaikissa hotelleissa (pl. SnowVillage) asiakkaillamme on mahdollisuus sähköauton lataukseen.

Käytämme kaikissa hotelleissamme ja läpi koko konsernin ainoastaan vihreää sähköä, joka on 100 % vesi-, tuuli- ja bioenergiaa. Pelkästään hotellien osalta vihreän energian käyttö tavanomaiseen sähköön verrattuna vähentää vuosittain yli 4 000 tonnia CO2e päästöjä.

Ravintoloissamme ruokahävikin määrään minimoiminen on tärkeä osa ympäristövastuutamme. Kierrätämme luonnollisesti myös pullot ja keittiön jäterasvat.

Rinnepalvelumme toimivat herkän luonnon syleilyssä, jolloin ympäristöstä huolehtiminen korostuu entisestään. Kaikki käyttämämme poltto- ja voiteluaineet ovat ympäristöystävällisintä laatua. Käytössämme on öljyn erottelulaitteisto sekä öljyttömät ilmakompressorit lumetuksessa. Optimoimme rinnekoneidemme ajot ja rinnevalaistuksen käyttötunnit minimiin. Olemme mukana myös Green DMN- sekä Motivan Energiatehokas hiihtokeskus -hankkeissa.

Tuemme osaltamme kiertotaloutta kierrättämällä kaikki koneet ja kelkat, poistuvat hotellitekstiilit, kalusteet ja työvaatteet.

Arvostamme paikallisuutta

Olemme toimineet jo vuodesta 1965 – koko ajan paikallisesti. Kunnioitamme paikallista kulttuuria ja väestöä. Olemme yksi alueen toimijoista. Ympärivuotisuuden kehittäminen on kestävän kehityksen perusta – pitkällä tähtäimellä lisäämme ympärivuotisia työpaikkoja ja siten lisäämme verotuloja ja hyvinvointia alueelle.

Kunnioitamme paikallisuutta muun muassa maksamalla verotulot alueelle, jossa toimimme, palkkaamalla paikallista väestöä ja käyttämällä paikallisia palveluntarjoajia ja raaka-aineita. Kuulumme paikallisiin järjestöihin ja organisaatioihin sekä tuemme elävää ympäristöä ylläpitämällä ja korjaamalla vanhoja olemassa olevia rakennuksia.

Meille on myönnetty Ekokompassi-sertifikaatti

Ympäristövastuu tarkoittaa meille konkreettisia tekoja omassa toiminnassamme. Olemme sitoutuneet säästämään luonnon resursseja ja lisäämään positiivisia vaikutuksia ympäristöön. Osoituksena siitä Lapland Hotelsille ja sen sisaryhtiöille toukokuussa 2022 myönnetty Ekokompassi-sertifikaatti on osoitus kokonaisvaltaisesta ympäristövastuun kehittämisestä ja siihen sitoutumisesta. Sertifikaatti on myönnetty matkailuyhtiön kaikille toimialoille, johon kuuluu kattava hotelli- ja ravintolatoiminta, viisi Lapin hiihtokeskusta sekä Pohjoismaiden suurin ohjelmapalveluyritys Lapland Safaris.

Sertifikaatin saaminen vaatii sitoutumista luonnon resurssien säästämiseen, positiivisten ympäristövaikutusten lisäämiseen sekä niiden tarkkaa vuosittaista seurantaa ja raportointia. Sertifikaatti myönnetään kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Ekokompassi on toimialariippumaton ympäristöjärjestö, joka pohjautuu kansainväliseen ISO 14001 –standardiin. Järjestelmän omistaa Suomen vanhin ja vaikuttavin ympäristöjärjestö, Suomen Luonnonsuojeluliitto.

Esimerkiksi kaikissa konsernin kohteissa siirryttiin käyttämään 100-prosenttisesti vihreää sähköä kaksi vuotta sitten. Asiakkaille näkyvin toimenpide on ollut jätehuollon parantaminen hotelleissa ja hiihtokeskuksissa. Lapland Hotels on toiminut esimerkiksi suunnannäyttäjänä Lapissa, jonka harvaanasutuilla alueilla kattavat kierrätyspisteet eivät ole itsestäänselvyys.

Esimerkkejä konkreettisista teoistamme luonnon resurssien säästämiseksi

  • Kaikissa kohteissamme käytetään ainoastaan 100 % vihreää sähköä, joko vesi-, tuuli- tai bioenergiaa

  • Tarjoamme mahdollisuuden ladata hybrid- ja sähköautoja kaikissa toimipisteissämme (pl. Lapland Hotels SnowVillage)

  • Suosimme lähiruokaa ja paikallisuutta. Esimerkiksi Lapland Hotels Bulevardilla kasvatamme omat yrttimme ja biojätteen sijasta kahvinpurut päätyvät hyötykäyttöön osterivinokkaiden kasvuympäristönä, joita voimme tarjota aamiaisillamme herkullisen munakkaan lisukkeena

  • Toimimme suunnannäyttäjänä Lapissa, jonka harvaanasutuilla alueilla kattavat kierrätyspisteet eivät ole itsestäänselvyys. Aloitimme ensimmäisinä biojätteen kierrätyksen useissa Lapin hiihtokeskuksissamme ja hotelleissamme.

  • Vältämme kertakäyttöpakkauksia, kierrätämme pullot ja keittiöidemme jäterasvan sekä teemme toimenpiteitä ruokahävikin minimoimiseksi

  • Käytämme pellettipohjaista lämmöntuottoa niissä majoituskohteissamme, joihin lämmitysmuoto on saatavilla

  • Kelkkailukilometreistämme lähes 100 % ajetaan markkinoiden vähäpäästöisimmillä 4-tahtikelkoilla

  • Kelkkasafareiden päästöt kompensoidaan Gold Standard –sertifioituihin kohteisiin

  • Olemme mukana kelkkojen tuotekehityksessä, jossa tavoitteena on tehdä moottorikelkoista yhä turvallisempia ja päästöttömämpiä niin melun kuin pakokaasujenkin suhteen

  • Moottorikelkkasafarimme järjestetään vain virallisilla reiteillä

  • Olemme osana Animal Welfare –ohjelmaa

  • Meillä on yhteistyösopimus kestävän luontomatkailun periaatteista Metsähallituksen luontopalveluiden kanssa

  • Olemme Pidä Lappi Siistinä ry:n jäsen.

  • Hiihtokeskustemme rinnevalaisun käyttötunnit on minimoitu

  • Hiihtokeskuksiemme rinteiden lumetuksessa käytössämme on öljyn erottelulaitteisto sekä öljyttömät ilmakompressorit

  • Koulutamme henkilöstöämme säännöllisesti toimimaan vastuullisesti ja huomioimaan turvallisuuden päivittäisessä toiminnassa

  • Yhteistyökumppanien yhtenä tärkeänä valintakriteerinä meillä on vastuullisuus. Pääyhteistyökumppanimme kuten Comforta, Arla, HKScan, Kiilto ovat kaikki nostaneet vastuullisuuden omaksi pääteemakseen.

Kestävän matkailun puolesta

Sustainable Travel Finland on Visit Finlandin kehittämä kestävän matkailun ohjelma. Ohjelman suorittaneet ja vaativan kriteeristön täyttävät yritykset saavat tunnustukseksi Sustainable Travel Finland -merkin. STF-merkki huomioi matkailualan yritysten ja kohteiden taloudellisen, ekologisen, sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden.

Kohteemme, joilla on Sustainable Travel Finland -merkki:

Lapland Hotels Arena
Lapland Hotels Bulevardi
Lapland Hotels Bears Lodge
Lapland Hotels Hetta
Lapland hotels Kuopio
Lapland Hotels Luostotunturi
Lapland Hotels Olos
Lapland Hotels Oulu
Lapland Hotels Ounasvaara Chalets
Lapland Hotels Riekonlinna
Lapland Hotels Saaga
Lapland Hotels Sirkantähti
Lapland Hotels Sky Ounasvaara
Lapland Hotels SnowVillage
Lapland Hotels Tampere
Lapland Hotels Ylläskaltio
Lapland Hotels Äkäshotelli
Lapland Ski Resort Ounasvaara
Lapland Ski Resort Luosto
Ylläs Ski Resort, Äkäslompolo
Lapland Safaris Levi
Lapland Safaris Rovaniemi
Lapland Safaris Saariselkä
Lapland Safaris Luosto
Lapland Safaris Ylläs
Joulupukin Kammari
Lapland Husky Safaris Oy